Timişoara Opas

Timişoara
Timişoaran sijainti
Timişoaran sijainti

Timişoara ( kuuntele ääntämys?), unk. Temesvár, saks. Temeschburg), on tuhatvuotinen kaupunki Bánátissa, Romaniassa. Se on maan kolmanneksi suurin, asukkaita vuonna 2004 noin 309 000. Kaupunki on vanhastaan monikulttuurinen. Se on mainittu bysanttilaisissa teksteissä jo vuonna 1019, mutta lienee sitäkin vanhempi. Timişoara kuului keskiajalla Unkariin, ja mm. Unkarin kuningas Kaarle Robert piti sitä hallituspaikkanaan 1301-1323. Vuonna 1526 turkkilaiset valloittivat kaupungin, ja se kuului osmanien valtakuntaan vuoteen 1699 asti. Silloin Timişoara liitettiin Unkariin, joka oli osa Habsburgien hallitsemaa Itävallan keisarikuntaa. Romaniaan kaupunki liitettiin Trianonin rauhassa 1920. Monivaiheisen historian tuloksena kaupungin asukkaissa on yhä romanialaisia, unkarilaisia, juutalaisia, saksalaisia, mustalaisia ja slaaveja.

Vuoden 1989 vallankumous Romaniassa sai alkunsa Timişoarasta. Maantieteellisen sijaintinsa takia (aivan Jugoslavian rajan läheisyydessä) asukkaat kykenivät katsomaan televisiovastaanottimillaan Jugoslavian kanavia, jossa uutisoitiin kansannousuista muissa sosialistisissa maissa. Tämä johti laajoihin mielenosoituksiin ja mellakoihin, jotka levisivät muualle Romaniaan ja johtivat Nicolae Ceauşescun hallinnon kukistumiseen.

<